Yogi's NoseBuddy - näin huuhdot nenän

Huuhtele kannu ja lusikka kuumalla vedellä ennen ensimmäistä käyttökertaa.

1. Pane NoseBuddyyn tasainen mittalusikallinen (4.5 g) suolaa.

Käytä hienoa suolaa, mieluiten ilman lisäaineita kuten jodia tai paakkuuntumisenestoaineita. Jos käytät karkeaa suolaa, huomioi että se liukenee hitaammin. Merisuola saattaa aiheuttaa joillekin harvoille juoksevan tai tukkoisen nenän.

Älä käytä suolaseoksia kuten Seltiniä.

2. Täytä kannu lämpimällä, puhtaalla vedellä mittaviivaan asti (0.5 litraa).

Yleensä voidaan käyttää vesijohtovettä, mutta anna veden juosta hetken ennen kuin täytät kannun.

Ensiksi hiukan kuumaa vettä, jotta suola liukenee. Sitten kylmää vettä mittaviivaan asti, niin että seoksesta tulee kehonlämpöistä.

Jos vesijohtovesi ei ole juomakelpoista keitä se ensin ja anna sitten jäähtyä sopivan lämpöiseksi. Jos nenän limakalvot tuntuvat kuivilta, esim. kuivasta sisäilmasta johtuen tai pitkän lentomatkan jälkeen, voit lisätä veteen pisaran kasviöljyä, kuten manteli- tai seesamöljyä. (Lue alempaa ohjeet kannun pudistamiseksi.)

3. Sekoita kunnes suola on täysin liuennut.

Veden suolapitoisuus on nyt sama kuin kehon eli fysiologinen suolaliuos, 0,9 % suolaa. Oikea suolapitoisuus ja lämpötila takaavat miellyttävän nenänhuuhtelukokemuksen.

4. Huuhtele nenä.

Seiso pesualtaan äärellä ja aseta NoseBuddyn nokka tiiviisti yhteen sieraimeen. Hengitä rauhallisesti suun kautta.

Kumarru eteenpäin, kallista päätä hiukan sivulle ja anna kannun seurata mukana. Vesi virtaa nyt itsestään sisään yhdestä sieraimesta ja ulos toisesta. Lika ja lima huuhtoutuvat pois veden mukana.

Käytettyäsi noin puolet kannun sisällöstä vaihda toiseen sieraimeen. Käytä koko kannullinen kumpaankin sieraimeen, jos tunnet tarvetta huuhdella nenäsi perusteellisemmin.

5. Anna veden valua ulos.

Taivuta eteenpäin ja anna pään ja ylävartalon riippua hetki alaspäin, niin että nenänhuuhtelun jäljiltä nenäonteloon jäänyt vesi valuu ulos.

Voit vahvistaa vaikutusta tekemällä klovnin tai päälläseisonnan*, jos tunnet nämä jooga-asennot.

6. Niistä nenä.

Niistä nenäsi sierain kerrallaan. Puhalla kevyesti ja syksäyksittäin, ei liian voimakkaasti.

Päätä paljehengityksellä:

7. Paljehengitys

Istu selkä suorassa ja pää pystyssä. Aseta oikea käsi kuten kuvassa. Kokeile kumpi sierain on enemmän auki ja sulje tukkoisempi sierain peukalolla tai nimettömällä.

Hengitä 20 kertaa sisään ja ulos avoimen sieraimen kautta nopeaan tahtiin ja kevyesti. Ota lopuksi syvä sisäänhengitys ja pidätä hengitystä sulkemalla molemmat sieraimet. Pidätä hengitystä niin kauan kuin se tuntuu miellyttävältä ja tunne ilman keveä paine ylöspäin nenäontelossa. Jos nenäsi on tukkoinen, pidätä hengitystä pitkään. Lopuksi hengitä hitaasti ulos saman sieraimen kautta.

Toista sama toisen sieraimen kautta. Tee kolme kierrosta kummankin sieraimen kautta.

Saadaksesi täyden hyödyn netistä, tai jos nenän tukkoisuus, poskiontelotulehdukset, allergiat tai astma vaivaavat sinua, tee paljehengitys* aina nenänhuuhtelun jälkeen.

*) Lisää tietoa klovnista ja päälläseisonnasta, ja yksityiskohtaiset ohjeet paljehengitykseen löydät Swami Janakanandan kirjasta, Yoga, Tantra and Meditation in Daily Life tai Yoga, Tantra och Meditation i min vardag tai ota yhteyttä Skandinaaviseen jooga- ja meditaatiokouluun.

Muutamia vinkkejä:

Jos vesi virtaa hyvin hitaasti tai se ei lainkaan virtaa ulos toisesta sieraimesta

a) Ehkä painat kannun nokan liian voimakkaasti tai vinosti sieraimeen, niin että veden virtaus kannusta estyy.

b) Jos et ole asettanut nokkaa riittävän tiiviisti sieraimeen, saattaa vesi valua ulos samasta sieraimesta.

c) Jos olet kovin tukkoinen ei vesi ehkä virtaa lävitse välittömästi. Siinä tapauksessa pidä kannun nokka sieraimessa muutaman minuutin ajan ja anna suolaveden liuottaa tukos. Niistä sitten nenä kevyesti sierain kerrallaan.

Toista sama toiselle puolelle, ja vaihda puolta joitakin kertoja, kunnes vesi alkaa virrata lävitse ensin tippumalla ja sitten yhä esteettömämpänä virtana.

Niistä nenä erityisen varovasti ollessasi vilustunut, koska silloin limakalvot ovat tavallista herkemmät.

NoseBuddyn rakenne - suuri tilavuus ja pitkä kaareva nokka - takaa erittäin tehokkaan vedenvirtauksen. Tämän ansiosta nenänhuuhtelu yleensä onnistuu, vaikka nenä aluksi olisikin hyvin tukkoinen.

Jos vettä valuu suuhun

Toisinaan saattaa suuhun valua hiukan vettä. Se ei haittaa, syynä saattaa olla tukkoinen nenä.

Mutta jos suuhun valuu paljon vettä kallista silloin päätäsi enemmän eteenpäin, niin että leuka tulee lähemmäs rintaa. Älä kuitenkaan kallista päätä liikaa sivu suuntaan. Muista hengittää suun kautta ja vältä nielemistä.  Don’t tilt your head too much to the side. Also remember to keep breathing through your mouth and avoid swallowing.

Jos nenääsi kirvelee

Vedessä saattaa olla joko liikaa tai liian vähän suolaa, tai ehkä suola ei ole liuennut kunnolla. Mittaa suola aina mittalusikalla ja täytä kannu mittaviivaan asti.
Mittaa suola kannuun ennen kuin täytät sen vedellä, sekoita huolella ja varmista että kaikki suola on liuennut ennen kuin huuhdot nenän.
Suolaliuos on oikea kun se maistuu samalta kuin kyyneleet ja on kehonlämpöistä.

Kuinka usein ja kuinka paljon?

Suositus on 1-2 kertaa päivässä (aamulla/illalla).
Voit kuitenkin huuhtoa nenän aina tarvittaessa, esim. kun tunnet vilustumisen ensi oireet, kun nenä on tukkoinen, jos sinulla on poskiontelotulehdus, astma tai heinänuha, tai oltuasi pölyisessä, savuisessa tai muutoin epäpuhtaassa ilmassa.  Vähentääksesi kuorsausta ennen kuin käyt nukkumaan. Jos tunnet tarvetta huuhtoa nenäsi erityisen perusteellisesti, käytä kokonainen kannullinen kumpaankin sieraimeen.Nenänhuuhtelun myönteiset vaikutukset vahvistuvat kun huuhdot nenäsi säännöllisesti, päivittäin.

Puhdistus

NoseBuddy on tarkoitettu henkilökohtaiseen hygieniaan ja se tulee pitää puhtaana. Huuhdo kannu ja mittalusikka puhtaalla vedellä aina ennen käyttöä. Käytön jälkeen huuhdo ne kuumalla vedellä ja anna kuivua ilmavassa paikassa. 
Pese kannu ja mittalusikka säännöllisesti käsin miedolla pesuaineella tai astianpesukoneessa (noin kerran viikossa) - tai useammin jos lisäät veteen öljyä. Hygieniasyistä suosittelemme että pidät kannun omassa käytössäsi. NoseBuddy on kestävä laatutuote, mutta jos se kuluu tai muuttuu hankalasti puhdistettavaksi, silloin on aika vaihtaa uuteen NoseBuddyyn.