Agnidhara
Opettaja

Nimeni on Agnidhara. Olen täysipäiväinen jooga- ja meditaatio-opettaja. Aloitin joogaamisen 1980-luvun lopulla, ja löydettyäni Skandinaavisen jooga- ja meditaatiokoulun pari vuotta myöhemmin, tuli myös meditaatiosta osa päivittäistä harjoitustani. Osallistuttuani koulun kolmen kuukauden mittaiselle kurssille vuonna 1995 jätin entisen ammattini ja aloitin jooga- ja meditaatio-opettajakoulutuksen. Kuluneet 15 vuotta olen opettanut koulun eri osastoilla: Tukholmassa, Kööpenhaminassa ja Etelä-Ruotsissa sijaitsevassa Håån kansainvälisessä kurssikeskuksessa, jossa järjestetään koulun intensiivisimmät kurssit ja jossa edelleen opetan kesäkursseilla.

Skandiaavisessa jooga- ja meditaatiokoulussa olen saanut monivuotisen ja laajapohjaisen koulutuksen kansainvälisesti tunnetun ja arvostetun joogin Swami Janakanandan johdolla. Koulun opetustavassa minua jo alusta asti puhutteli opetuksen perusteellisuus ja menetelmien todellinen toimivuus arkipäivässä, sekä se että koulu ei edusta mitään aatetta tai uskontoa. Myös omassa opetuksessani haluan tarjota joogan koko skaalan, enkä typistää sitä yksinomaan fyysiseen aspektiin.

Syksystä 2007 lähtien olen opettanut Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla.